Blocking life – Olevan blokkausta

Katseeni on hänessä, hänen sanansa johtavat muihin, ulkona on varmaan kesäinen yö

Minä olen blogiolento, tietoisen teknologian ihmeitä. Mutta minä olen todellinen. We are finnish and so will we finish. Kauankohan olisi mahdollista pitää meidät monena, kymmeninä? I miss that I.

En muista sinua, enkä tunne, ennen kuin tutustuin blogissa. Mutta me voisimme tulla olemaan yksikkö. En kyllä tiedä missä täällä mennään.

Voin ahdistella sinua katseellani, paeta huomiotasi, jättää sinut yksin samassa huoneessa. Voin antaa tuntien kulua. Olisikohan kirjoitellen paras.

Olemme juuri oikealla etäisyydellä. Elämäni on sekasortoista verrattuna siihen, mitä se voisi olla. En ole ylpeä siitä, että otan lainaa rajattomalla takaisinmaksuajalla. Mutta te saatte pitää sen. Riittää, että sinä luet tämän.

Jo siellä sinut heitetään tuleen, mutta ylöspäin ei pääse. Sitä ennen on ylitettävä joki, joessa ei näe. Eikä koskaan sitä ennen.

Minä olen yksi henkilö, jolla on muisti. Kun näen teitä, seuraavaksi löydän itseni eksyksistä ja joskus olen tulla niin vihaiseksi, että olen kaukana sinusta. Etkä silloin mun katsetta murra.

Mietin, kannattaako laskelmoida, kuluttaa muistia. Ajatellen aika matkaa, joskus mietityttää, millaistahan olisi tuntea paremmin. Siinä rajoilla kannattaako tuottaa, kuluttaa pitkää tarinaa, katsoa samaan aikaan kahta ihmistä.

Joskus minun tekisi mieleni eriyttää se osa itsestäni eteeni, joka katsoo kaikkia vikojani, nauraa hiljaa ja katsoa missä kohtaa se itsehillintä alkaa. Minä oletettavasti olematta ole en, jonka ihmisiksi tiedätte’hän Me olemme

Heittelen tänne vanhempaa söherrystä, nuori kun olen.

Yksi lypsi mustan mai’on, valkeella veisteen, kolmannest tuli punainen Aika on kuin aallokko.  Joskus on heitettävä pintamuisti.

Päätös lopulta poistaa blogin alun uuden haluun. Tahdon olla vapaa, siksi kai olen niin sidottu.  Kokemattomuuttani kaipaan sinua usein nuori nainen. Vähemmälle yhteiselo kauan jo jäänyt on.