Minua ei juurikaan haittaa, etten nähnyt sinua viikonloppuna, sillä minun on pitänyt ymmärtää asioita. Eikä sekään, etten tiedä nimeäsikään. Tämä blogin pitämisen aika oli…pahinta tähän asti. Tulevaisuuden toivo tuhoaa tämän hetken. Siellä ei ole mitään, muuta kuin ylimääräinen ulottuvuus. Aika silloin kuluu ajatuksen nopeudella. Ja sitähän riittää. Mutta lähes kaikki on rajan toisella puolella, josta sitä pirskottuu tänne. En mä vittu oikeesti tiedä. Kun alimmat vietit on laiminlyöty, ilmenee se sairaanloisena riippuvuutena. Ja jos minä jotain palvon niin se on sitten saatana, niin, suuri. Ehkä minun ei tarvitse koskaan näyttää tätä Hänelle.
Pelkään, varmaan mutten sinua surkeuttani kutsuva kuoleva. Pelkään, etten muista itseäni Helvetissä. Etkä sinäkään pelkää minua, vaan minuttomuutta. Pelkään viikkoa, jota hahmottelen alitajunnassa, ja sinua. Pelkään tulevia tunteja. Tätä päätöstä, itse pätöistä.
Merkinnät RSS-syötteenä